Tietoa

Tietoa

Tietoja Tekijästä

Olen Päivi Lahikainen-Tiihonen, valmistuin koulutetuksi hierojaksi 2018.  Uuden oppimista ja kehittymistä työssä tulee jokaisen asiakkaan myötä. Tutkittua tietoa on valtavasti ammennettavana ja onneksi on hyviä opettajia oppaiksi. Halu oppia uutta ja auttaa asiakkaita motivoi eteenpäin.

Ennen hierojaksi opiskeluani olen toiminut yrittäjänä noin  25 vuotta. Siitä suurimman osan puutarha-alalla. Työ oli mukava yhdistelmä toimimista asiakaspalvelun, kasvien ja viherrakennuksen  parissa.  Puutarhalla viljelimme myös marjoja ja tuotimme hunajaa. Mukavaa vaihtelua työhön toi talven messumatkat, jolloin jalkauduimme myymään hunaja- ja käsityötuotteita sekä kertomaan puutarhastamme matkailu- ja retkikohteena. Tuo aika jäi mieleen parhaiten mukavina kohtaamisina ihmisten kanssa. Puutarhaympäristö oli monelle voimaannuttava ja rentouttava kokemus. Moni sai apua harmeihinsa ja stressiinsä puutarhakierroksella.  Näitä voimaannuttavia ja rentouttavia kokemuksia haluan tarjota edelleen. Hieronnan opiskelu on tuonut uuden tavan toimia hyvinvoinnin edistäjänä.

 

Hierontatyylejä on yhtä monta kuin hierojaakin, jokaisella on omanlaisensa ”käsiala”. Minun tapaani hieroa asiakkaat ovat kuvailleet sanoin  ”tehokasta, muttei mitään runnomista, napakkaa, lihasta venyttävää, rentouttavaa

Pidän tärkeänä, että jokainen voi rentoutua hoidon aikana. Tulet joka kerta hoitoon sen hetken tuntemustesi kanssa ja jokainen kerta on erilainen. Tehdään siitä yhdessä tarpeitasi vastaava.  Voit olla hiljaa omien ajatustesi kanssa, nukahtaakin hetkeksi. Tai sitten jutellaan, jos sille tuntuu.

Hieronnassa yhdistelen eri hierontaotteita; faskiakäsittelyä  ja urheiluhieronnan otteita, muokkaavaa ja rentouttavaa käsittelyä, passiivisia venytyksiä, MET-tekniikkaa sekä triggerhoitoa.

 

Koulutettu hieroja

Koulutettu hieroja on VALVIRAN hyväksymä terveydenhuollon ammattilainen, jota sitoo tietyt lait ja asetukset. Jokaisella itsenäisellä ammatinharjoittajalla täytyy olla potilasvakuutus, joka myönnetään vain terveydenhuollon ammattilaisille. 

Koulutettu hieroja on nimikesuojattu ammattinimike, jota saa käyttää vain ammattitutkinnon suorittanut, VALVIRAN hyväksymä hieroja.

Jos haluat tietää, kuuluuko hierojasi Valviran terveydenhuollon ammattilaisten keskusrekisteriin, katso JulkiTerhikistä.

 

Tullessasi hierontaan ensimmäisen kerran saat täytettäväksesi esitietolomakkeen. Esitietolomake on laissa määritelty asiakirja. Tästä ja muusta koulutettavaa hierojaa koskevasta lainsäädännöstä voit lukea lisää tästä: https://www.khl.fi/liitto/hierojaa-koskeva-lainsaadanto/ 

 

Hieronnan jälkeen on hyvä suojautua kylmyydeltä ja vedolta. Olo yleensä tuntuukin viluisemmalle.

Hieronnan jälkeen on tärkeää juoda runsaaasti vettä, jotta keho pystyy paremmin poistamaan kuona-aineita. Lihakset palautuvat nopeammin, kun huolehditaan nestetasapainosta. Lihakset saattavat tuntua hieman kosketusaroilta hieronnan jälkeen ja vielä seuraavana päivänäkin. Tämä on aivan normaalia ja ohimenevää. Myös päänsärkyä saattaa ilmetä, varsinkin niska-hartiaseudun käsittelyn jälkeen.

 

 

Milloin hierontaa ei voi tehdä?

On olemassa syitä, milloin hierontaa ei voida suorittaa tai voidaan joutua jättämään joitain alueita hieromatta. 

On tärkeää kertoa ennen hoitotapahtumaa mahdolliset sairaudet, tapaturmat ja akuutit vammat. 

Alla luetellut seikat eivät aina ole hierontaa estäviä tekijöitä, jos lääkitys sairauden hoito ovat asianmukaiset.

Hieronnan vasta-aiheet eli kontraindikaatiot:

Suhteellisia kontraindikaatiotita, jotka eivät kokonaan estä hierontaa, mutta joudutaan hierontaa suorittamaan ehkä mukautetusti ovat: akuutti laskimotukos tai suonikohjut, verenpainetauti, astma, diabetes, kohtausoireinen epilepsia, tulehdusvaiheessa oleva reuma, flunssa, haavat, rikkoutunut iho, ihottuma,  kihti, sydän- ja verisuonisairaudet, niveltulehdukset, neurologiset ongelmat, osteoporoosi, raskaus, tyrä, tuoreet vammat

 Ehdottomat kontraindikaatiot, asiakasta ei hierota, jos hänellä on jokin seuraavista: syöpä leviämisvaiheessa, hemofilia, bakteerien, virusten tai sienten aiheuttama infektio, kuume, tarttuva ihotauti, tai muu tarttuva tauti, krapula tai päihtymystila 

 

 

Syitä tulla hierontaan? - tässä muutamia

Kipu, särky tai jäykkyys selässä, niskahartiaseudulla, käsissä, jaloissa. Niskahartiaseudun kireydet voivat oireilla päänsärkynä, huimauksena tai käsien heijasteoireina ja puutumisena. Alaselästä ja pakaroista kireydet heijastuvat usein jalkoihin, aiheuttaen puutumista, pistelyä, "iskias"-tyyppistä kipua ja lihaskramppeja.

Oireet alkavat usein lievänä jäykkyytenä, jomotuksena tai särkynä. Pidempään jatkuessaan lihas- tai niveljäykkyys saattaa alkaa rajoittamaan liikkeitä. Kipu voi ruveta häiritsemään yöunta ja päivittäistä toimintaa.

Hieronnasta voi saada apua myös rentoutumiseen ja univaikeuksiin stressaavan elämänvaiheen aikana.

Hierontaan kannattaa tulla mahdollismman varhaisessa vaiheessa ongelmien alettua. 

Hierontaan voi tulla myös ennaltaehkäisevästi. Hieronnalla saadaan aikaan rentoutumista ja hyvää oloa. Hieronta on osa hyvää lihas- ja nivelhuoltoa.

 

Ota hetki aikaa omaan hyvinvointiisi! 

Varaa aika ja tule hoitohuoneelleni, Sepänkatu 4A (Voimala businesspark).  Hyvä sijainti Jyväskylän keskustassa. Helppo tulla, bussipysäkki vierellä ja omalle autollekin löytyy ilmaista parkkitilaa lähikaduilta. myös businessparkin 3 vieraspaikkaa ovat käytösssäsi. (JÄTÄ REKISTERITIETOSI AULAN TABLETTIIN VIERASPAIKKOJA KÄYTTÄESSÄSI.)

 Lämpimästi tervetuloa!

 

 

 

.