HIEROJA- TIETOJA MINUSTA

Hieroja-Tietoja minusta

Hieroja-Tietoja minusta

 

Olen Päivi Lahikainen-Tiihonen, valmistuin joulukuussa 2018 koulutetuksi hierojaksi. Tavoitteeni oli aloittaa hierojan  työ yrittäjänä mahdollisimman pian valmistuttuani. Elämä vie meitä askel askeleelta kohti tavoitteitamme ja niinpä minäkin löysin mukavan työyhteisön Jyväskylän Reumaliiton toimipisteestä, Tules keskuksesta. Tiloissa palvelujaan tarjoavat myös kaksi fysioterapeuttia ja jalkahoitaja. 

 

Ennen hierojaksi opiskeluani olen toiminut yrittäjänä  25 vuotta. Siitä suurimman osan puutarha-alalla. Työ oli mukava yhdistelmä toimimista kasvien ja viherrakennuksen sekä asiakaspalvelun parissa.  Puutarhalla viljelimme myös marjoja ja tuotimme hunajaa. Mukavaa vaihtelua työhön toi talven messumatkat, jolloin jalkauduimme myymään hunaja- ja käsityötuotteita sekä kertomaan puutarhastamme matkailu- ja retkikohteena. Tuo aika jäi mieleen parhaiten mukavina kohtaamisina ihmisten kanssa. Puutarhaympäristö oli monelle voimaannuttava ja rentouttava kokemus. Moni sai apua harmeihinsa ja stressiinsä puutarhakierroksella.  Näitä voimaannuttavia ja rentouttavia kokemuksia haluan tarjota edelleen. Hieronnan opiskelu on tuonut uuden tavan toimia hyvinvoinnin edistäjänä.

 

Teen klassista hierontaa, jonka lisänä käytän triggerhoitoa, MET-tekniikkaa, fasciakäsittelyä sekä mobilisoivaa hierontaa. Pidän tietoni hoidoista ajantasalla opiskellen edelleen uusia asioita hieronnan, terveydenhoidon ja hyvinvoinnin saralla. 

 

Tervetuloa hoitoihin!

Ota hetki aikaa omaan hyvinvointiisi! 

 

 

 

 


Hieroja-Tietoja minusta

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot